perjantai 16. maaliskuuta 2012

Onnenpekka metsällä


Reilu vuosi sitten luin Hägglundin kirjan Leijona ja kyyhky. Nyt oli vuorossa Onnenpekka metsällä. Ostin tämän kirjan Suomalaisen ALE:sta ja taisipa kovakantisena maksaa peräti 5 €. Mutta enpä pettynyt tähänkään kirjaan, vaikka en metsästyksestä tiedä tuon taivaallista. Luettuani kirjan, tiedän hieman enemmän. Kirjassa oli kerrottu kuinka paljon tämä Onnenpekka on saalistanut. Ihmetellä täytyy, miten paljon ihminen kerkiääkään "harrastaa"? Luulen, että aika monta mehtuureissua on tehty työajalla ja kuulunut ns. viranhoitoon. Totta kai myös paljon vapaa-aikaa on käytetty metsästämiseen eri puolilla maailmaa. Tärkein kirjasta oppimani uusi sana trofee = metsästysmuisto, metsästäjän muistokseen ottama saaliseläimen osa, tavallisesti sarvet, nahka (talja), pää, kallo tai hampaat. Eri trofeet ovat eri arvoisia ja niistä on omat mitaliluokkansa ja kilpailunsa.
 

Ei kommentteja: