torstai 5. huhtikuuta 2012

TYKE


Kiirettä on pitänyt. Ei ole joutanut edes kirjoittamaan tänne sfääreihin. Syynä moiseen kiireeseen tällä viikolla on meidän työyhteisöliikuntahanke TYKE. Työpaikalla aloitettiin liikuntahanke, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Työpaikan 53 henkilöstä lähti 20 mukaan hankkeeseen. Hanke kestää n. 10 kk ja sen aikana mm.
- pidetään alku- ja loppu kuntotestit
- on mahdollisuus tutustua eri liikuntalajeihin
- harrastetaan työpaikalla taukoliikuntaa ohjattuna
- on mahdollisuus osallistua lääkärin ja ravitsemusterapeutin luennolle
- pidetään tsemppipäivä

Lajikokeiluna olen kerennyt osallistumaan kahvakuulaan, koripalloon ja Han Moo Do kamppailulajiin. Tuohon kamppailulajiin tutustuminen oli elämäni ensimmäinen kosketus tuolla saralla. Ei kyllä kauheasti innostanut tuollainen mätkimisen laji. Paljon siinä oli hyvääkin kuten lihaskunto-osuudet, oikeaoppisen kaatumisen harjoittelu ja itsensä puolustamistaidot. Kahvakuulakin tuli testattua ensimmäisen kerran. Siitä jäi positiiviset fibat. Tosi monipuolinen laji, joka kävi kropan joka kolkkaan.

Tiistaina meille tehtiin kuntotestaus ja kehonkoostumustesti. Kuntotestauksena oli kuntopyörällä ajoa eri vastuksilla ja sykkeen mittauksilla. Lihaskuntoa testattiin vatsojen, selkien, kyykkyyn menojen, tasapinon, liikkuvuuden, puristusvoiman jne. avulla. Ensi viikolla kuullaan tulokset. Kehon koostumuksesta saatiin jo esimakua kassakuitin verran. Aivan pakko oli tsekata oma rasvaprosenttiarvon määritys. Normaaleissa arvoissa pyöritään, joten ei ole hätää sillä sektorilla.

Hankkeeseen mukaan lähdettiin työpaikkana tavoitteena sairauspoissaolojen vähentäminen. Enemmän porukkaa olisi ollut hyvä saada mukaan ja varsinkin niitä, joille liikunta olisi tosi tarpeen. Mutta aivan varmasti positiivisia asioita liikunnan avulla saadaan myös meille hieman paremmassa fyysisessä kunnossa oleville. Minä ainakin olen mukana ihan satasella :)

4 kommenttia:

kaisu marjatta kirjoitti...

Hieno juttu. Uskon liikunnan lisäävän hyvää oloa ja kuntokin kohenee. Se on terveydeksi. Hyvää Pääsiäistä

Punatulkku kirjoitti...

Joo, kyllä se porukan yhteinen tekeminen ja toisen tsemppaaminen antaa lisäpuhtia tekemiseen.
Kiitos ja hyvää pääsisäitä myös sinulle :)

ritva kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä Punatulkku:)

Punatulkku kirjoitti...

Kiitos Ritva ja sitä samaa sinulle :)