lauantai 4. lokakuuta 2008

Lauantain lurituksia


Niin on mennyt elämä kiireiseksi, ettei jouda raportoimaan blogiinkaan kuin kerran viikossa. Viime viikko oli jälleen kerran täynnä kiirettä, stressiä, suorastaan raivoa yhtenä päivänä, palavereja, päätöksiä, kirjeitä, kokouksia, selvittelyjä, puheluita, s-posteja jne. jne. jne.
Vapaa-ajalla ei kerennyt kuin levätä ja kerätä voimia seuraavaan päivään. Onneksi tämä viikonloppu antaa vähän potkua seuraavaan viikkoon. Pääsi pienesti rentoutumaan perjantai-iltana ja keskustelmaan henkeviä.
Huomenna olisi jälleen kerran tiedossa juniorin sb-turnaus. Samaan aikaan on lentopallokauden avaus joukkueella, jonka eteen on painettu talkoita. Onnea heille peliin! Valintoja menoissa on tehtävä ja itse asetan elämässäni ykköseksi juniorin ja hänen hyvin vointinsa.
Viime viikolla tein historiallisen jutun melkein puoleen vuoteen. Kävin pelaamassa lentopalloa. Oli ihan mukavaa pitkästä aikaa liikutella palloa ja ottaa vähän hikeä pintaan.


Ensi viikolla on tiedossa opiskelua parina päivänä. Pientä päällekkäisyyttä ohjelman suhteen torstaina. Täyttyy miettiä kumpaan tilaisuuteen osallistuu.

Ei kommentteja: