perjantai 28. syyskuuta 2007

Työviikko ohi!

Taas hupsahti yksi viikko historiaan vauhdilla. Nyt ollaan jo perjantai-illassa ja rauhoitutaan viikonlopun viettoon. Toivottavasti viikonloppuna ei sada vettä ainakaan Itä-Suomessa. Juniori lähteen Lappeenrantaan Saimaa turnaukseen pelaamaan fudista. Minulla on huomenna ohjelmassa Syyshavinoissa vetää köyttä kunnan porukassa. Kunnanjohtaja, kollega, minä ja sitten neljäs vetäjä otetaan varmaan yleisöstä. Katsotaan, miten meidän käy???
Tänään kävin viemässä JET-kansion kouluttajalle arvioitavaksi ja sen jälkeen ah` ihanaa pääsin pitkästä aikaa kampaajalle. Miten onkaan vaikeaa löytää aikaa kampaajalla käymiselle. Nytkin olisi pitänyt käydä ottamassa väriä päähän jo kuukausi sitten. Mutta on niin vaikeaa irrottaa työpäivästä kaksi tuntia kampaajalle.
Juniorin fudis-treenien aikaan tapauduin kylään ex-työkaverille ja hän olikin kotona sen takia kun oli eilen puutöissä telonut kätensä höylässä. Paloja sormista oli jäänyt höylään. Koomista oli se, että hän oli ollut tekemässä osia tuhkauurnaan. Lääkäri olikin kysynyt, että meinasit sitten ihan tosissa päästä siihen uurnaan!!!
Sitten huomenna iltapäivänä tulee 5 m3 koivuhalkoja pihaan, jotka pitäisi pinota puuvarastoon. On sitten talven varalle takassa poltettavaa. Toivottavasti puut tulisivat valmiina pilkkeinä, niin ei tarvitsisi pilkkoa. On meillä onneksi Logmatic- puun pilkkomislaite, joka on ihan oiva keksintö naisihmiselle.

Ei kommentteja: