torstai 19. maaliskuuta 2009

Viikon vieriessä


Taas on mennyt viikko edellisestä postauksesta. Aika menee niin nopeasti, ettei perässä pysy. Köhä on edelleen vaivannut ja joskus tiukastikin, mutta muuten on jaksanut käydä töissä ja saada opiskeluhommiakin eteenpäin. Sunnuntaina olisin päässyt pitkästä aikaa pelaamaan sarjaotteluja lentopallossa, mutta flunssa esti tämän yrityksen. Reilun viikon päästä olisi viimeinen rutistus Lady´s Cupissa ja siihen olisi tähtäin. Se edellyttää, että ensi viikolla pitäisi käydä kahdet treenit saamassa pallotuntumaa.
Töissä on ollut kaikenlaista pientä ja vähän isompaa sälää, mutta aina sitä vain saa jotain valmiiksi ja pois käsistä pyörimästä. Tänään yritin saada yhtä ihmistä kiinni puhelimella, että olisi käyty kahvilla, kun kävin entisillä reviireilläni. Hän soitteli kolmen aikaan ja selitän asian ja juteltiin kaikkea muutakin. Sitten neljän aikaan minua lyödään ihan ihmeellisellä kysymyksellä päin näköä!! Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa???
Kestävän kehityksen isosta tehtävästä sain nelosen. Vähänko siistii!!! Tein sen homman eteen ennen joulua kyllä tunnin jos toisenkin, mutta tämän vuoden puolella homma on hiukan tökkinyt ja palautus viivästyikin parilla viikolla. Sitten sain vielä täydennyskäskyn Port folioon ja olin aivan saletti, että kirjoitin liian vähän asiaa. Mutta hommaa oli kehuttu ja nelonen on aivan huippu numero, YES! Opinnäytetyön suunnitelman annoin työnantajan edustajille ja sain suoran vastauksen kysymykseeni aiheesta. Soittelin ohjaavalle opettajalle tänään ja hän lupasi perehtyä suunnitelmaan ja soittaa ensi viikon perjantaina omat kommenttinsa. Joten siinäkin asiassa pääsee eteenpäin pitkin harppauksin. Voi ruveta työstämään alitajuntaansa lopputyön aiheen aihioita.
Tänään olisi tiedossa lentopalloa katsomon puolella. Lähden katsomaan Riento - Sampo välierän toista osaottelua. Toivottavasti Riento pystyy laittamaan kampoihin Sammolle. Minä ainakin kannustan Rientoa ihan täpöllä!

Ei kommentteja: